tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

Takaisin arjessa

Olen pitänyt kirjoittelussa pientä taukoa matkan jälkeen. Viime viikko meni senverran tiiviisti töihin totutellessa että vapaa-ajan tietotekniikkahommat ovat jääneet hieman vähemmälle.

Australiareissun "finaaliosa" eli lento Singaporen kautta Lontooseen sujui jo suht rutiinilla. Koneessa nukuimme suunniteltua vähemmän, mutta aika kului kuitenkin yllättävän hyvin. Sää Lontoossa paluupäivänä oli hyytävät pari plusastetta, näkyipä taivaalta tulevan muutama lumihiutalekin! Kotiinpaluu ja nukkuminen omassa sängyssä kompensoivat tuota alkushokkia kiitettävästi.

Palaan Australia-aiheeseen täällä vielä ainakin muutaman kuvan ja selittävän tekstin muodossa. Digikuvia reissusta kertyi reilut 800 kappaletta, joten valkkaamista riittää..