lauantaina, toukokuuta 07, 2005

Matkakuvia osa 2: Sydney, Blue Mountains ja Newcastle

Toisessa osassa matkakuvia etenemme Sydneystä Blue Mountains:in kautta Newcastleen.

Saavuimme Sydneyhyn hyvin aikaisin aamulla. Outi ja Adrian olivat tulossa vasta myöhään illalla joten meillä oli koko päivä aikaa toipua jet lagista ja rentoilla kaupungilla. Kävimme tölläämässä tärkeimmät nähtävyydet veneestä käsin:



Sydney teki erinomaisen ensivaikutelman. Taas siistiä, vettä jokapuolella, hienot rannat hyvin lähellä. Jatkuimme toipumista puistossa, jossa suorastaan kehoitettiin nurmilkolle:



Puistossa kuvan mukainen lintu (Markku Elon määritelmän mukaisesti pitkänokkainen mustapäinen valkea erikoislintu) tuli varsin suorasukaisesti vaatimaan osinkoa lounaasta.



Seuraavana päivänä suuntasimme Outin ja Adrianin kanssa kohti Blue Mountains -aluetta. Matkan aluksi otimme kahvit mukaan monikansallisesta Starbucksista. Siellä tilauksen yhteydessä piti antaa nimi jolla valmiit tilaukset myöhemmin ilmoitettiin. Kun valmiita kahveja ei alkanut kuulua kävi ilmi että miun oman nimen lausumisessa oli hieman toivomisen varaa - kassa oli kirjoittanut alas Simon asemesta "Stevemore"! 8-)




Blue Mountains on suuri vuoristoinen UNESCO:n maailmanperintölistassa oleva luonnonsuojelualue aivan Sydneyn lähistöllä. Hieman erilaista, jylhää korpimaisemaa kuin Suomessa! 8)

Three sisters tarkoittaa kolmea kivimuodostelmaa Blue Mountains -alueen sydämmessä. Kyseinen paikka on aikaisemmin kulkenut nimellä Seven Sisters - neljä seistämästä "sisaresta" on selvästikin sortunut ajan kuluessa.



Paikan päällä yövyimme pari yötä mukavassa Bed and Breakfast -paikassa. Seuraavassa matkalaispotretti talon olohuoneesta.



Jenolan Caves on australian kuuluisin tippukiviluola, eikä syyttä. Luolat (niitä on siis saman vuoren sisässä useita) ovat todella kauniita ja sisälle tehtävät retket hyvin vedettyjä.



Seuraava kuva ei ole tippukiviluolasta vaan Three Sisters-kivien läheltä. Kiviaines koko tällä alueella on hyvin pehmeää, joten vuosituhansien aikana luonnonvoimat kaivertavat kalliostakin muotoja esille:



Tapani mukaan otin paljon kuvia puista, tässä yksi esimerkki:



Löysimme hienon näköalapaikan useamman tunnin ajamisen jälkeen, juuri ennen auringonlaskua!




Luonnon keskeltä palasimme sivistyksen pariin Newcastleen. Kuvassa yksi Newcastlen rannoista:



Lyhyen ajomatkan päässä löytyi vielä jylhempiä maisemia:



Olimme Outin ja Adrianin vieraana heidän uudessa kodissaan. Heille kuuluu suurkiitos matkamme onnistumisesta!




Tämän kuvasarjan lopuksi kuva Australian omista pienistä erikoisuuksista. Jostakin syystä monissa ruokakaupoissa banaanien kärjet oli dipattu punaiseen vahaan. Kai sillä on tarkoitus suojata kypsenevää banaania?



Seuraavissa kuvissa jatkamme Australian koillisnurkkaan, Queenslandiin, suunitelmissa oli tutustua paikalliseen luontoon ja rantoihin viikon verran.